Shoujon pinkit karvapalleromaailmat

Kukapa ei naispuolisesta otakuväestöstä olisi koskaan lukenut shoujoa? Monilla mangaharrastus alkaa juuri tästä mahtipontisen suositusta genrestä, monet se taas saa puklaamaan epämääräisiä pinkkejä klönttejä. Tyttömangasta voi olla montaa mieltä.

Posiitiivinen aloitusesimerkki tyttömangasta, joka on jopa saanut suuren fanijoukon siunauksen eikä edes monia vihamiehiä, on Fruits Basket. Furuban perusasetlemat ovat kohtuullisen tyypilliset shoujolle. Nuori lukiolaistyttö, Tooru on menettänyt vanhempansa ja asuu yksin teltassa, kunnes muottaa luokkansa suosituimman pojan, Yuki Sooman luokse. Myöhemmin selviää, että Sooman sukua vainoaa kirous. Halatessaan vastakkaista sukupuolsta, Sooman perheen jäsenet muuttuvat joksikin eläinradan eläimeksi. Tavallisesta shoujosta Fruits Basket erottuu kuitenkin onnistuneella juoni- ja hahmosuunnittelulla. Tooru ei juurikaan muistuta tyypillistä shoujosankaritarta. Hän on äärimmäisen ystävällinen ja kohtelias, joskin hieman tyhmä ja kömpelö- eikä hän ole lääpällään luokkansa komeimpaan poikaan. Kaiken lisäksi Tooru on AINOA shoujosankaritar, jonka vihaaminen on vaikeaa. Fruits Basket on shoujosarja, joka kannattaa lukea.

Siirrytään sitten vaikka huonoon esimerkkiin, nimittäin sarjaan nimeltä Tokyo Mew Mew. Tämä sarja kuuluu shoujon alakastiin, taikatyttömangaan eli "mahoushoujoon". Viiden hengen tyttöjoukko saa yhtäkkiä pieleen menneen geneettisen kokeen kautta uhanalaisten eläinten perintötekijöitä ja ihmeellisiä voimia ja maailmanpelastus voi alkaa. Manga on suunnattu teini-ikäisille tytöille, vaikkakin koko seitsemän pokkarin sarjan juoni hahmoineen ja epäloogisuuksineen sopisi selkeästi enemmän lapsille. Mukaan on kuitenkin lisätty sen verran seksuaalisia elementtejä, etteivät pikkulasten vanhemmat anna sitä lukea. Jos sarjasta olisi jätetty ahdistelevat avaruusoliot ja sukkanauhat pois, ainekset hyvään lastenmangaan olisivat kasassa, mutta ei. Nyt meille syötetään roskaa, joka tursuaa pinkkejä kissatyttöjä pumpulikukkakoristuksineen.

Muita mahtavia esimerkkejä mahoushoujosta ovat muun muassa Cardcaptor Sakura, sekä Magical Girl Lyrical Nanoha. Molemmissa sarjoissa nuori taikatyttö suojelee maailmaa pahuuden voimilta, mutta ero näistä Tokio Miu Mauhun on se, että nämä sarjat ovat oikeasti ihan kohtalaisen hyviä. Kuitenkin taikatyttömangan peruselementit, nuori tyttö koulupukupohjaisine taikatyttöasuineen, sekä maagisine pehmolelun näköisine kumppaneineen pelastaa maailmaa. Sakuran tekijöiden, Magic Knight Rayearth on myös hieman vanhempia kiinnostava taikatyttömanga, jossa on tosin käytetty kaikki taikatyttömangan kliseet tyttöporukasta maskottiin. Maskottien yleisyys on jossain määrin harmittava piirre, jossain määrin sarjaan juuri sopivaa söpöyttä tuova lisä. Kuuluisimpia maskotteja taitaa olla Clampin luoma vekkuli "Mokona", joka on läski, pupuntapainen otus.

Asiasta toiseen. Suomessa on julkaistu useita Arina Tanemuran, sekä Haruka Fukushiman shoujosarjoja. Molemmat ovat äärimmäisen taitavia piirtäjiä, mutta juonenkerronta saa toistuvaa kritiikkiä molemmilta. Tanemuran sarjoissa on usein maagisia elementtejä, kun taas Fukushiman sarjat ovat realistisempia. Tanemura saa myös toistuvaa kritiikkiä hahmojen samannäköisyydestä ja samanlaisuudesta. Uutta ei paljon ole saatavilla. Kaikesta huolimatta olen kohtalaisen suuri Tanemuran fani. Fukushimankin sarjoissa on paljon samanlaisuutta, esimerkiksi Pika-Aikuinen ja Meikkikeiju ovat kuin toistensa klooneja. On kyllä pakko myöntää, että jos shoujosarjat olisivat maita, Meikkikeiju voitaisiin räjäyttää irti mantereesta ja antaa jollekin pölvästille, joka kenties haluaisi maksaa siitä. Meikkikeiju on on äklömakeaa ihkupaskaa, josta kukaan ei voi pitää. Pika-aikuiselle taas riittää rangaistukseksi julkinen teloitus Senaatintorilla.

Jostain syystä kuitenkin kukkien, pumpulin, pienten pehmoleluotusten ja übersuurien silmien maailma on maailman toisiksi suosituin mangan genre, syystä tai toisesta.

Esimerkki Tanemuran sarjojen samanlaisuudesta. Kuvat OVAT eri sarjoista, vaikkei sitä voi oikein uskoa.